5/15/2014

Synnytyskertomus

22.10 oli laskettu aika ja mulle varattiin äitipolille neuvolasta aika, ettei se menis yli paljoa. Menin aamulla polille, jossa mulle sanottiin, että synnytys voi käynnistyä millon vaan, joten ei varattu käynnistysaikaa tai mitään, vaan sovittiin että ilmottelen jos ei ala tapahtua. 

Siitä menin kotiin ja kolmelta alkoi supistella. En vielä ajatellut, että mitään kummempaa tapahtuisi, mutta kävin sanomassa äitille kuitenki, että supistelee ja naurettiin vaan, että mitä jos tää nyt ois se hetki. Ei mennyt kauaa, kun supistukset alko olemaan jo aika kovia ja niitä rupes ihan yhtäkkiä tulemaan jo 5 minuutin välein. Eli sillon pitäis lähteä sairaalaan, mut eipä meillä mikään kiire ollut, kun mäkin vaan nauroin aina supistusten välissä:D. Menin tekemään jotai omiani ja tajusin, ettei oo puoleen tuntiin ollut supistuksia, kun ne sitten taas alkoi ja entistä kovempina sekä 5min välein. Tajusin kyllä siinä vaiheessa, että nyt on pakko lähtee. Pakattiin mukaan tavarat mitä tarvittiin ja lähettiin ajamaan kohti sairaalaa. Se oli aika tuskanen matka, kun istuminen ei oikeen ollu kauheen kivaa siinä vaiheessa. 
Tässä kuva just ennen ku lähettiin, oli pakko ottaa:D

Päästiin sairaalaan joskus 8 maissa ja ootettiin siinä aulassa et päästäis siihen ekaan huoneeseen eikä kukaan tullu sanomana mitään kaikki vaan käveli ohi vaikka näki että siellä oli nuorella tytöllä synnytys käynnissä. Nojasin vaan yhteen tolppaan aina kun tuli supistuksia ja heti ku ne loppu nii nauroin joka välissä, eli pirtee jaksoin edelleen olla! Sit joku tuli päästämään meidät sinne huoneeseen jossa sit katottii paljonko olin auki ja seurailtii supistuksia, siinä vaiheessa ne sattu kyllä niin paljon, että itku pääsi. Sain heti vaihtaa sairaalavaatteet ja lähettiin suoraan saliin.

Salissa sain heti kokeilla ilokaasua, joka autto kyllä ihan sika paljon! Olo helpottu heti. Yhessä vaiheessa kyllä menin paniikkiin koska tuntu että oksennan ja mulla on ihan järkyttävä oksennusfobia! Mut sit se helpottu ja pystyin ottaan lisää ilokaasua. Jossain vaiheessa sit joku tuli kysymään et haluanko epiduraalin ja olin vaan että todellaki haluan. No siinäki meni sitte aikaa ennenku ne tuli laittamaan sitä. Olin ihan paniikissa koska en saanut ilokaasua ja mua sattu niin paljon että heiluin vaa ja sit niitten lääkäreitten piti rauhottaa mut ja pitää mun jaloista kiinni koska epiduraalin laiton aikana ei saa liikkua. Mun jalat heilu silti vaikka ne piti kiinni, mutta heti ku mulle sanottiin että nyt pistetään niin jähmetyin ihan täysin. Pelkäsin tosi paljon et jos liikun niin mulle käy jotain. Joten mun oli pakko olla liikkumatta. Sen jälkeen olin niin ylpee itestäni koska kestin sen ja sen aikana tuli 3 jotain 128 asteen supistusta ja ne piti kestää liikkumatta ja ilman ilokaasua. En olis ikinä uskonut että pystyn siihen.

Epiduraalin jälkeen saatiin syötävää ja olisin sen jälkeen halunnu nukkua, mutta sitten se kätilö tuli ja kokeili kuinka paljon olin auki ja olin vaa kauhuissani kun se ei sattunu eikä tuntunu miltään, eli olin 10cm auki ja se sano että nyt saat kuule alkaa synnyttään... Menin taas ihan paniikkiin, en ois voinu kuvitella että kaikki tapahtuu niin nopeesti enkä ollu yhtään valmistunu siihen että nyt piti synnyttää. Ponnistusvaiheessa ei kestäny kauaa ja se sujui ongelmitta. 

23.10 klo 01:13 mun elämä muuttu täysin ja lopullisesti. Mun elämäni rakkain syntyi täysin terveenä ja hyvännäköisenä. Sain vauvan heti syliin ja kokeiltiin imettämistä joka sujui paremmin kun kukaan ois voinu ajatella. Sanni osas heti syödä, joka oli tosi hyvä juttu! Sain pidellä sitä aika kauan mun rintaa vasten ja sitten se vietiin pesulle, kapaloitavaksi ja mitattavaksi. Tomi meni sinne mukaan, että se osas sitten tehä kaikki pesut yms. Vauva tuotiin kapaloituna meille ja me saatiin synttärikahvit ja "kuoharit" :) Olin niin onnellinen! En oikeen tajunnut että olin synnyttänyt joten olin vähän sokissa koko sairaalareissun ajan. Musta ei kyllä vieläkään tunnu että oisin synnyttäny :D Se oli mun elämäni ihanin päivä!<3


Siinä se oli. Mun elämän valo. En voisi kuvitellakkaan mun elämää enää ilman tätä pientä ihmettä<3











Tästä nyt tuli aika pitkä mut en jaksanu puhelimella alkaa laittaan sitä kahteen osaa niin toivottavastti jaksatte lukea, kun tätä on niin paljon pyydetty:)

Nyt me mennään Sannin kans nukkumaan, hyvää yötä !

                             ~Sara